|
Petäjäveden nuorisoseura ry Jäsenkokous 3/2009 Sääntömääräinen syyskokous Aika: 26.11.2009 klo 19.00 Paikka: Auditorio Miilu PÖYTÄKIRJA
Seuran puheenjohtaja Heli Kokkonen avasi kokouksen kello 19.07.
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Liitteenä kokouksessa läsnä olleet. (liite)
Heli Kokkonen valittiin kokouksen puheenjohtajaksi, Kari Kankaanranta sihteeriksi sekä Pekka J. Laine ja Pia Hokkanen pöytäkirjan tarkastajiksi.
Esityslista hyväksyttiin
Kari Kankaanranta teki ehdotuksen kesän ohjelmistoksi sisältäen kaksi näytelmää yhden aikuisille ja yhden koko perheelle. Ehdotus ei saanut kannatusta, sillä läsnäolijoiden vähäisyys viittasi siihen, että välttämättä kesäksi ei saada riittävästi porukkaa. Päätettiin pitää tammikuussa yleisölle avoin tilaisuus jonne kutsuttaisiin kaikki kesäteatterista kiinnostuneet ja sen tilaisuuden pohjalta tehtäisiin lopullinen valinta.
Toimintasuunnitelma hyväksyttiin sellaisenaan. (liite)
Talousarvio hyväksyttiin sellaisenaan. (liite)
Jäsenmaksut kaudelle 2010 päätettiin pitää ennallaan. Aikuiset 20 euroa, kannattajajäsenet ja lapset 10 euroa.
Kuluvalla kaudella kaksi kokousta piti perua kun paikalla oli liian vähän johtokuntalaisia. Ehdotettiin, että varajäsenten määrä nostettaisiin kolmesta viiteen, jotta kokoukset saataisiin helpommin päätösvaltaiseksi. Ehdotus hyväksyttiin. Koska kuluva vuosi oli toimivuotena vajaa, seuraavat erovuorossa olevat johtokuntalaiset olisivat syksyllä 2010. Vanha johtokunta jatkaa siis täysilukuisena. Uusiksi jäseniksi vallittiin Veijo Hyytiäinen ja Heli Mäkinen
Tilintarkastajina jatkavat Anna Mari Halla-aho ja Kaisa Kiiski. Varalla Pia Jussila ja Tapio Kokkonen
Sovittiin, että johtokunta päättää edustuksesta tapauskohtaisesti.
Sovittiin, että kokoukset ovat päätösvaltaiset kun niihin annetaan kutsu sähköpostitse tai tekstiviestillä. Kokouksista ilmoitetaan myös seuran kotisivuilla osoitteessa www.petajavedenteatteri. net
Kenelläkään ei ollut ilmoitettavaa.
Sovittiin että kevätkokous pidetään 8.2.2010 kello 18.00 Riston kahvilassa
Puheenjohtaja päätti kokouksen ajassa 19.45.
Kokouksen puolesta: Heli Kokkonen Kari Kankaanranta puheejohtaja sihteeri
Tarkastivat Pekka J. Laine Pia Hokkanen |